EFORE OYJ Pörssitiedote 3.5.2018 16.00
Efore Oyj:n ylimääräisen yhtiökokouksen päätökset
Efore Oyj:n ylimääräinen yhtiökokous pidettiin 3.5.2018 klo. 13.00 alkaen Espoossa.
Yhtiökokous päätti hallituksen ehdotuksen mukaisesti valtuuttaa hallituksen päättämään osakkeenomistajien merkintäetuoikeuden mukaisesta osakeannista.
Valtuutuksen perusteella voidaan antaa enintään 390.410.237 osaketta. Osakeanti voidaan toteuttaa antamalla uusia osakkeita tai luovuttamalla yhtiön hallussa olevia osakkeita. Hallitus voi käyttää valtuutusta yhdessä tai useammassa erässä. Hallitus valtuutettiin päättämään muista osakeannin ehdoista.
Valtuutus on voimassa 31.12.2018 saakka. Valtuutus ei kumoa hallitukselle aikaisemmin annettuja valtuutuksia.
Yhtiökokouksen pöytäkirja on nähtävillä yhtiön internet-sivuilla viimeistään 17.5.2018 alkaen.
EFORE OYJ
HALLITUS
Lisätietoja antaa Efore Oyj:n toimitusjohtaja Jorma Wiitakorpi, puh. 040 175 8510.
JAKELU
Nasdaq Helsinki Oy
Keskeiset tiedotusvälineet
Efore-konserni
Efore on vaativia tehoelektroniikkatuotteita kehittävä ja valmistava kansainvälinen yhtiö. Yhtiön pääkonttori on Suomessa ja sen tuotekehitystoiminnot sijaitsevat Suomessa, Ruotsissa, Italiassa ja Kiinassa. Yrityksen myynti- ja markkinointitoiminnot sijaitsevat Euroopassa, Yhdysvalloissa ja Kiinassa. Joulukuussa 2017 päättyneellä tilikaudella konsernin liikevaihto oli 69,9 milj. euroa ja sen palveluksessa oli keskimäärin 432 henkilöä. Konsernin emoyhtiö Efore Oyj:n osake on listattu Nasdaq Helsinki Oy:ssä.www.efore.fi