Savonia ja Pöyry strategiseen yhteistyöhön


Lehdistötiedote 9.10.2017 klo 15:00 EEST

Savonia-ammattikorkeakoulu Oy ja Pöyry Finland Oy ovat solmineet strategisen kumppanuussopimuksen, jolla tavoitellaan syvenevää tutkimus-, kehitys- ja koulutusyhteistyötä osapuolten välillä. Sopimus koskee ennen kaikkea rakennus-, sähkö- ja ympäristötekniikan aloja. 

Savonia nimeää sopimuksen tärkeimmiksi tavoitteiksi opiskelijoiden työelämäläheisen osaamisen vahvistamisen, henkilöstön osaamisen kehittämisen, yksityisen rahoituksen lisäämisen sekä aluevaikuttavuuden kasvattamisen. Konkreettisia toimintamalleja ovat mm. vierailuluennot sekä yhteiset kehittämistyöpajat, joissa kehitetään ratkaisuja Pöyryn tarpeisiin.

"Tämä on meille merkittävä sitoutuminen yhteen Suomen johtavaan tekniikan alan toimijaan. Vastaavia sopimuksia teemme harkiten, ja meillä on niiden suhteen korkeat odotukset. Aluevaikuttavuuden ja osaamisen kehittämisen kannalta on aivan keskeistä, että toimimme kiinteässä yhteistyössä niin alueen kuin koko Suomen johtavien yritysten kanssa", toteaa Savonian rehtori Mervi Vidgrén

Pöyryn tavoitteet yhteistyölle painottuvat työelämän tarpeiden tuomiseen koulutuksen sisältöön, tulevaisuuden osaajien rekrytointiin sekä oman henkilöstön osaamisen kehittämiseen. Pöyry näkee mahdollisuuksia myös osallistua erilaisiin tutkimus- ja kehittämistoiminnan hankkeisiin yhdessä Savonian kanssa. 

"Savonia palvelee monialaisena oppilaitoksena aktiivisesti ympäröivää työelämää. Sen energiaan, ympäristöön ja turvallisuuteen liittyvät painopisteet ovat vahvasti myös Pöyryn osaamisen ydintä. Uskomme, että yhdessä voimme luoda entistä edistyksellisimpiä ratkaisuja ympäröivän maailman haasteisiin", sanoo Pöyry Finland Oy:n toimitusjohtaja Juuso Pajunen

"Yhteistyö edesauttaa näkyvyyttämme työnantajana. Olemme iloisia päästessämme tekemään työtä tulevaisuuden osaajien kanssa jo opiskeluvaiheessa", sanoo Pöyryn Pohjois-Euroopan liiketoiminnan kehityksestä vastaava johtaja Mikko Hyytinen

 

Lisätietoja:

Savonia-ammattikorkeakoulu
Mervi Vidgrén
rehtori, toimitusjohtaja
044 785 5001
mervi.vidgren@savonia.fi  


Pöyry Finland Oy
Mikko Hyytinen
liiketoiminnan kehitysjohtaja, Pohjois-Euroopan alueelliset toiminnot
040 589 6842
mikko.hyytinen@poyry.com 


Tietoa Pöyrystä

Pöyry on kansainvälinen konsultointi- ja suunnitteluyhtiö. Tarjoamme järkevimmät ratkaisut lämpö- ja sähkövoiman tuotantoon, siirtoon ja jakeluun, metsäteollisuuteen, kemianteollisuuteen ja biojalostukseen, kaivos- ja metalliteollisuuteen, väyläinfraan sekä vesihuoltoon. Pöyryn liikevaihto vuonna 2016 oli 530 miljoonaa euroa, ja yhtiön osakkeet on listattu Nasdaq Helsingin pörssissä (POY1V). Noin 5 500 asiantuntijaa. 40 maata. 130 toimistoa.


Tietoa Savoniasta

Savonia on yksi Suomen suurimmista ja monipuolisimmista ammattikorkeakouluista, jolla on kampuksia kolmella paikkakunnalla: Iisalmessa, Kuopiossa ja Varkaudessa. Savonia palvelee 6000 opiskelijan lisäksi aktiivisesti ympäröivää elinkeinoelämää, joka mahdollistaa sekä opetuksen että oppimisen työelämäläheisyyden.

GlobeNewswire