Espoo, Suomi, 2017-03-23 11:45 CET (GLOBE NEWSWIRE) --
Aspocomp Group Oyj, Pörssitiedote, 23.3.2017 klo 12.45
Aspocomp Group Oyj:n hallitus on tänään järjestäytymiskokouksessaan valinnut uudelleen Päivi Marttilan yhtiön hallituksen puheenjohtajaksi. Varapuheenjohtajaksi valittiin uudelleen Kaarina Muurinen.
Hallitus on kokouksessaan arvioinut jäsentensä riippumattomuuden Suomen listayhtiöiden hallintokoodin mukaisesti ja todennut, että kaikki jäsenet, paitsi Julianna Borsos ovat riippumattomia yhtiön merkittävistä osakkeenomistajista. Lisäksi hallituksen arvion mukaan kaikki hallituksen jäsenet ovat riippumattomia yhtiöstä.
Koska yhtiön liiketoiminnan laajuus ei sitä edellyttänyt, valiokuntia ei perustettu.
Lisätietoja antaa toimitusjohtaja Mikko Montonen, puh. 020 775 6860, mikko.montonen(at)aspocomp.com.
ASPOCOMP GROUP OYJ
Mikko Montonen
toimitusjohtaja
Aspocomp – piirilevyteknologioihin erikoistunut palveluyritys
Aspocomp on vaativiin piirilevyteknologioihin erikoistunut palveluyritys, joka palvelee asiakkaitaan koko tuotteen elinkaaren ajan. Piirilevyjen myynnin ja valmistuksen ohella Aspocomp tarjoaa niihin liittyviä suunnittelu- ja logistiikkapalveluita sekä teknologiaratkaisuja. Aspocomp luo lisäarvoa asiakkailleen yksilölliset tarpeet huomioivilla tuotteillaan ja ratkaisuillaan, vahvalla valmistuksen ja teknologian osaamisellaan sekä nopealla ja luotettavalla toimituksellaan. Laaja ja osaava kumppaniverkosto yhdessä Aspocompin oman valmistuksen kanssa mahdollistaa asiakkaille kustannustehokkaan tavan hankkia piirilevyt koko tuotteen elinkaaren ajan yhdestä paikasta.
Piirilevy on pääasiallinen liitäntämenetelmä elektronisissa laitteissa. Useimmissa elektronisissa laitteissa piirilevy toteuttaa komponenttien välisen kytkennän sekä toimii komponenttien asennusalustana. Aspocompin asiakkaita ovat tietoliikennejärjestelmiä ja -laitteita, auto- ja teollisuuselektroniikkaa sekä turvateknologian ja puolijohdekomponenttien testauksen järjestelmiä suunnittelevat ja valmistavat yritykset
Recommended Reading
-
Aspocomp Group Plc, Annual Financial Report, March 6, 2026, at 9:00 a.m.Aspocomp Group Plc has published today its Annual Report 2025 and Corporate Governance Statement 2025. The Annual Report 2025...
Read More -
Aspocomp Group Plc., Stock Exchange Release, February 25, 2026, at 9:30 a.m. Finnish time Notice is given to the shareholders of Aspocomp Group Plc. to the Annual General Meeting to be held on...
Read More