ORAL HAMMASLÄÄKÄRIT OYJ:N PÖRSSITIEDOTE 17.6.2014 kello 14.07
ORAL HAMMASLÄÄKÄRIT OYJ:N OSAKKEISTA TEHDYN JULKISEN OSTOTARJOUKSEN LOPULLINEN
TULOS
Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi, suoraan tai epäsuorasti, Yhdysvalloissa,
Kanadassa, Australiassa, Uudessa-Seelannissa, Etelä-Afrikassa, Kiinassa,
Hongkongissa, Singaporessa tai Japanissa tai missään muussa maassa, missä
levittäminen tai julkistaminen olisi lainvastaista.
Renideo Holding Oy ("Tarjouksentekijä") on tänään julkistanut tiedotteen, jonka
mukaan Tarjouksentekijän Oral Hammaslääkärit Oyj:n ("Yhtiö") osakkeista tekemän
ostotarjouksen lopullisen tuloksen mukaan ostotarjouksen ovat sen ehtojen
mukaisesti hyväksyneet osakkeenomistajat, jotka edustavat yhteensä noin 94,99
prosenttia Yhtiön kaikista osakkeista ja äänistä. Ostotarjouksen toteuttamisen
seurauksena Tarjouksentekijän omistus Yhtiöstä nousee noin 94,99 prosenttiin
Yhtiön kaikista osakkeista ja äänistä.
Tarjouksentekijän tiedote on kokonaisuudessaan tämän pörssitiedotteen liitteenä
1.
ORAL HAMMASLÄÄKÄRIT OYJ
HALLITUS
Lisätietoja:
Ben Wrede, hallituksen puheenjohtaja, puh. (09) 6122 340
Martin Forss, toimitusjohtaja, puh. 040 779 6266
Suomalainen Oral Hammaslääkärit Oyj (www.oral.fi) on Suomen tunnetuin (Innolink
Research 2014) hammasterveyspalveluyhtiö, jonka työyhteisöön kuuluu yli 800 alan
ammattilaista. Yhtiön liikevaihto vuonna 2013 oli 57,9 miljoonaa euroa. Oral
tarjoaa hammasterveyspalveluita 30 hammaslääkäriasemalla eri puolella Suomea.
Konserniin kuuluu myös oma hammaslaboratorio.
JAKELU
NASDAQ OMX Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.oral.fi
LIITE 1
Renideo Holding Oy/Tiedote 17.6.2014 klo 13.00
RENIDEO HOLDING OY:N ORAL HAMMASLÄÄKÄRIT OYJ:N OSAKKEISTA TEKEMÄN JULKISEN
OSTOTARJOUKSEN LOPULLINEN TULOS
Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi, suoraan tai epäsuorasti, Yhdysvalloissa,
Kanadassa, Australiassa, Uudessa-Seelannissa, Etelä-Afrikassa, Kiinassa,
Hongkongissa, Singaporessa tai Japanissa tai missään muussa maassa, missä
levittäminen tai julkistaminen olisi lainvastaista.
Renideo Holding Oy:n ("Tarjouksentekijä") Oral Hammaslääkärit Oyj:n ("Oral" tai
"Yhtiö") osakkeista tekemän, 25.4.2014 alkaneen julkisen ostotarjouksen jatkettu
tarjousaika ("Ostotarjous") päättyi 13.6.2014 klo 16.00 (Suomen aikaa).
Tarjouksentekijä jatkoi tarjousaikaa Ostotarjouksen ehtojen mukaisesti
16.5.2014 kahdella viikolla 30.5.2014 saakka ja 30.5.2014 kahdella viikolla
13.6.2014 saakka.
Lopullisen tuloksen mukaan Ostotarjouksen ovat sen ehtojen mukaisesti
hyväksyneet osakkeenomistajat, jotka edustavat yhteensä noin 94,99 prosenttia
Yhtiön kaikista osakkeista ja äänistä. Ostotarjouksen toteuttamisen seurauksena
Tarjouksentekijän omistus Yhtiöstä nousee noin 94,99 prosenttiin Yhtiön kaikista
osakkeista ja äänistä.
Tarjouksentekijä tiedotti aiemmin 11.6.2014 Ostotarjouksen toteuttamisesta
Ostotarjouksen toteuttamisedellytysten täyttymisen johdosta ja julisti samalla
Ostotarjouksen ehdottomaksi. Tarjouksentekijän aiemmin 11.6.2014 tekemän ns.
liputusilmoituksen mukaisesti sen omistus Oralin osakkeista ylitti 9/10 rajan
Oralin kokonaisosakemäärästä sekä kokonaisäänimäärästä.
Ostotarjous toteutetaan kaikkien Ostotarjouksen pätevästi hyväksyneiden Yhtiön
osakkeenomistajien osalta arviolta 18.6.2014 (Toteuttamispäivä) ja tarjoushinta
maksetaan arviolta 24.6.2014 (Selvityspäivä). Osakkeiden omistusoikeus siirtyy
Tarjouksentekijälle Selvityspäivänä tarjoushinnan maksua vastaan.
Osakeyhtiölain (624/2006) 18 luvun mukaan osakkeenomistajalla, joka omistaa
enemmän kuin 90 prosenttia yhtiön kaikista osakkeista ja osakkeiden tuottamasta
äänimäärästä, on oikeus ja velvollisuus lunastaa loput yhtiön liikkeeseen
laskemat osakkeet. Tarjouksentekijä tulee Selvityspäivän jälkeen viipymättä
aloittamaan edellä mainitun Osakeyhtiölain mukaisen vähemmistöosakkeiden
lunastusmenettelyn saadakseen omistukseensa kaikki Yhtiön Osakkeet.
Tarjouksentekijä voi myös ostaa Yhtiön osakkeita markkinoilta tarjoushintaan EUR
6,70 tai tätä edullisempaan hintaan.
Renideo Group Oy Renideo Holding Oy
HALLITUS HALLITUS
Lisätietoja:
Markus Sjöholm
Senior Partner, CapMan Buyout
Hallituksen puheenjohtaja, Renideo Group Oy
040 508 0121
Ben Wrede
Hallituksen puheenjohtaja, Oral Hammaslääkärit Oyj
040 510 5940
Martin Forss
Toimitusjohtaja, Oral Hammaslääkärit Oyj
040 779 6266
JAKELU
Helsingin pörssi
Oral Hammaslääkärit Oyj
CapMan Buyout (www.capman.fi)
CapMan Buyout on pohjoismaiden suurin keskisuuriin yrityksiin erikoistunut
pääomasijoitustiimi, johon kuuluu 20 sijoitusammattilaista Suomessa, Norjassa ja
Ruotsissa ja jolla on 24 vuoden kokemus pääomasijoitusalalta. Tiimi on tehnyt
yhteensä 77 sijoitusta ja irtautunut 57 yrityksestä vuodesta 1989 lähtien ja sen
kymmenes rahasto, CapMan Buyout X, on tällä hetkellä aktiivisessa
sijoitusvaiheessa.
CapMan Buyout on osa CapMan-konsernia, joka on yksi Pohjoismaiden ja Venäjän
johtavia pääomasijoittajia, ja jonka hallinnoimissa rahastoissa on noin 3,1
miljardin euron pääomat. CapManilla on viisi keskeistä sijoitusaluetta eli
Buyout, Russia, Credit, Public Market ja CapMan Real Estate, joista jokaisesta
vastaa oma yrittäjähenkinen sijoitustiimi. Kullakin sijoitusalueella on omat
erikoistuneet rahastot. CapManin palveluksessa on noin 100 ammattilaista
Helsingissä, Tukholmassa, Oslossa, Moskovassa ja Luxemburgissa.
Oral Hammaslääkärit Oyj (oral.fi)
Suomalainen Oral Hammaslääkärit Oyj on Suomen tunnetuin (Innolink Research
2014) hammasterveyspalveluyhtiö, jonka työyhteisöön kuuluu yli 800 alan
ammattilaista. Yhtiön liikevaihto vuonna 2013 oli 57,9 miljoonaa euroa. Oral
tarjoaa hammasterveyspalveluita 30 hammaslääkäriasemalla eri puolella Suomea.
Konserniin kuuluu myös oma hammaslaboratorio.
Rajoitukset
Ostotarjousta ei tehdä eikä Osakkeita osteta henkilöiltä tai henkilöiden
puolesta suoraan tai välillisesti missään maassa tai lainkäyttöalueella, jossa
sen tekeminen tai hyväksyminen on arvopaperimarkkinalakien tai muun
lainsäädännön tai määräysten nojalla kiellettyä tai jossa sen tekeminen tai
hyväksyminen vaatisi sellaiselle sääntelyviranomaiselle rekisteröintiä tai
sellaisen viranomaisen hyväksyntää. Tarjouksentekijän tarjousasiakirjaa tai
siihen liittyviä hyväksymislomakkeita ei tulla toimittamaan tai lähettämään
edelleen tai välittämään mihinkään sellaiseen maahan tai sellaisesta maasta,
jossa arvopaperimarkkinalaki tai muu lainsäädäntö tai sovellettavat määräykset
sen kieltävät millään tavalla mukaan lukien, rajoituksetta, postitse,
faksilähetyksellä, sähköpostitse, puhelimitse tai Internetin välityksellä.
Ostotarjousta ei nimenomaisesti tehdä Yhdysvalloissa, Kanadassa, Australiassa,
Uudessa-Seelannissa, Etelä-Afrikassa, Kiinassa, Hongkongissa, Singaporessa tai
Japanissa.
[HUG#1794254]
Oral Hammaslääkärit Oyj:n osakkeista tehdyn julkisen ostotarjouksen lopullinen tulos
| Source: Oral Hammaslääkärit