Helsinki, Finland, 2013-04-11 13:40 CEST (GLOBE NEWSWIRE) -- SATO Oyj, Lehdistötiedote, 11.4.2013 klo 14.40
SATOn asiakaslehti Kotona on voittanut asiakaslehtien sarjan Aikakauslehtikilpailu Edit 2012:ssa. Asiakaslehtien sarja oli nyt ensimmäistä kertaa mukana Aikakauslehtien Liiton vuosittain järjestämässä kilpailussa.
Asiakaslehtiä arvioineen tuomariston mukaan Kotona-lehden lukijan lähtökohdista suunniteltu, pieniä yksityiskohtia myöten mietitty ja viilattu sisältö tuo lisäarvoa asiakkaille: ”Lukijat saavat hauskoja ja käytännöllisiä ideoita, joista on hyötyä kaikkeen elämänhallintaan”, tuomaristo toteaa ja lisää: ”Lehti vetää lukijaa puoleensa myös raikkaalla ulkoasullaan. Samalla se luo mielikuvaa mukana kulkevasta kumppanista.”
”Palkinto on todella iloinen yllätys”, kertoo SATOn asiakkuus- ja viestintäjohtaja Monica Aro. ”Se on suuri tunnustus SATOlle, sillä pidämme Kotona-lehteä yhtenä tärkeimmistä asiakasviestintäkanavistamme. Voiton perusteluissa tuotiin esiin juuri niitä ominaisuuksia, joita olemme lehdenteossa tavoitelleet. On hienoa, että tämä välittyy myös lukijoille.”
SATOlla on ollut asiakaslehti jo 1960-luvulta lähtien, nimi Kotona otettiin käyttöön vuonna 2006. Lehti tehdään yhteistyössä Dialogi Oy:n kanssa. Kotona-lehti sijoittui ykköseksi ProComin viestinnän ammattilaiset asiakaslehtiarvioinnissa vuonna 2009 ja sai kunniamaininnan kansainvälisessä Association of Publishing Agencies APA:n International Customer Publishing Awards -kilpailussa vuonna 2010.
Lue Kotona-lehti: http://www.sato.fi/cps/sato/hs.xsl/-/html/315.htm
Lisätietoa Aikakauslehtikilpailu Edit 2012:sta: http://www.aikakauslehdet.fi/Etusivu/Ajankohtaista/Aikakauslehtikilpailu/
Lisätietoja:
Asiakkuus- ja viestintäjohtaja Monica Aro, p. 0201 34 4006 ja 0400 458 309
Asiakkuuspäällikkö Taina Hakamäki, p. 0201 34 4055 ja 040 755 6194
SATO Oyj on yksi Suomen johtavista asuntosijoitusyhtiöistä. SATOn omistuksessa on yhteensä noin 23 500 vuokrattavaa asuntoa Suomen suurimmissa kasvukeskuksissa ja Pietarissa. SATOn sijoitusomaisuuden käypä arvo on noin 2,1 miljardia euroa. SATO on 2000-luvulla investoinut vuokra-asuntoihin noin 1,5 miljardia euroa. Yhtiön suurimmat omistajat ovat suomalaisia työeläke- ja vakuutusyhtiöitä. SATO-konsernin liikevaihto vuonna 2012 oli 286,9 miljoonaa euroa, liikevoitto 99,1 miljoonaa euroa ja tulos ennen veroja 60,6 miljoonaa euroa.