Pörssitiedote 15.5.2007
Oral Hammaslääkärit Oyj ja Suomen Terveystalo Oyj ovat sopineet
liiketoimintakaupasta, jossa Suomen Terveystalo -konserniin kuuluvan Hammaslaser
Oy:n liiketoiminta siirtyy Oral Hammaslääkärit Oyj:lle.
Oral Hammaslääkärit Oyj:n omistukseen siirtyvä Hammaslaser Oy on yhteensä
yhdeksän hammaslääkärin hammaslääkäriasema, jonka kokonaismyynti vuonna 2006 oli
noin 2,4 miljoonaa euroa. Hammaslääkärikeskuksessa toimivien hammaslääkäreiden
ja hoitohenkilöstön yhteismäärä on 17. Hammaslaser sijaitsee Lauttasaaressa
Helsingissä.
Kaupan on tarkoitus astua voimaan 1.6.2007 mennessä. Hammaslaserin toiminta
nykyisissä tiloissa päättyy 30.6.2007 mennessä, ja toiminta siirtyy 1.8.2007
alkaen pääasiassa Oralin Lauttasaaren hammaslääkäriasemalle sekä soveltuvin
osin Oralin muihin toimipaikkoihin Helsingissä ja Espoossa. Hammaslaser-nimen
käyttöoikeus siirtyy kaupassa Oralille.
Kauppahinta määräytyy siirtyvän liiketoiminnan määrän ja sen saavuttaman
kokonaismyynnin perusteella. Kauppahinta maksetaan käteisellä siten, että
kaupantekovaiheessa maksetaan 200.000 euroa, ja loput kauppahinnasta maksetaan
31.7.2008 mennessä. Oralin arvion mukaan kokonaiskauppahinta voi nousta
enimmillään noin 400.000 euroon. Lisäksi Oral ostaa Hammaslaserin kaluston ja
laitteet. Hammaslääkärit toimivat Hammaslaserissa ammatinharjoittajina, ja
siirtymistä koskevat neuvottelut käydään heidän kanssaan kesäkuun loppuun
mennessä. Muu henkilöstö siirtyy Oralin palvelukseen niin sanotusti vanhoina
työntekijöinä.
Hammaslaserin vaikutusta Oralin kuluvan vuoden liikevaihtoon voidaan arvioida
vasta, kun siirtyvien hammaslääkäreiden määrä vahvistuu. Liiketoimintakaupan
arvioidaan tuovan synergiaetuja erityisesti Oralin Lauttasaaren
hammaslääkäriaseman kanssa, ja tulosvaikutuksen odotetaan olevan positiivinen
vuodesta 2008 alkaen. Liiketoiminnan kasvu tarjoaa asiakkaille kattavan
palveluverkoston ja hammaslääkäreille mahdollisuuden työskennellä tarvittaessa
eri toimipisteissä.
Liiketoimintakauppa on osa Oral Hammaslääkärit Oyj:n kasvustrategiaa, jossa
tavoitteena on maankattava palveluverkko ja noin kymmenen prosentin
markkinaosuus noin 350 miljoonaan euron yksityisistä hammasterveyspalveluista
Suomessa. Oral tarjoaa tällä hetkellä hammasterveyspalveluita yhteensä 11
hammaslääkärikeskuksessa Helsingissä, Espoossa, Jyväskylässä, Lahdessa, Vihdin
Nummelassa, Porissa, Tampereella ja Turussa.
Oral Hammaslääkärit Oyj
Hallitus
Lisätietoja
Toimitusjohtaja Antti Kasi
puh. 0500 881808, sähköposti: etunimi.sukunimi@oral.fi
ORAL OSTAA SUOMEN TERVEYSTALON HAMMASLÄÄKÄRITOIMINNAN
| Source: Oral Hammaslääkärit