Aspo-konserniin kuuluva Aspokem Oy peruu norjalaisen Pemcon kanssa sopimansa liiketoimintakaupan. Helmikuussa 2005 osapuolet julkistivat ehdollisena tehdyn kaupan, jonka mukaan Aspokem olisi ostanut Pemcon muovi- ja kemikaaliliiketoiminnat Latviassa, Liettuassa, Ukrainassa ja Valko-Venäjällä sekä enemmistön Ruotsissa toimivan Pemco Specialities AB:n osakekannasta.
Due diligence -vaiheessa esille tulleet seikat vaikuttivat epäsuotuisasti ostettavan liiketoiminnan laajuuteen ja kannattavuuteen suhteessa sen mukana tuleviin riskeihin. Aspon hallitus on tämänpäiväisessä kokouksessaan todennut, ettei ostajaa tyydyttävää lopullista sopimusta ole kyetty solmimaan.
Kaupan peruuntuminen pienentää Aspo-konsernin kuluvan vuoden liikevaihtoennustetta 4-8 milj. euroa. Konsernin tulokseen sillä ei ole vaikutusta.
Aspon Chemicals-liiketoiminnan muodostaa Aspokem Oy tytäryhtiöineen. Ne tuovat maahan, varastoivat ja markkinoivat kemikaaleja ja muoviraaka-aineita Suomessa, Virossa, Latviassa, Liettuassa, Venäjällä ja Ukrainassa. Jalostustoimintaa harjoitetaan Suomessa ja Virossa. Lisäksi Aspokemillä on kemikaalien itä-länsi tradingtoimintaa. Aspokem-konsernin liikevaihto vuonna 2004 oli 65,7 milj. euroa ja liikevoitto 3,0 milj. euroa.
ASPO Oyj
Gustav Nyberg
toimitusjohtaja
Lisätiedot:
Gustav Nyberg, Aspo Oyj, (09) 7595 256, 040 503 6420
gustav.nyberg@aspo.fi